Keskiviikko aamulla lähdin tunkkaamaan
kokeeksi tuota Montana Guazan Los Cristianoksen puoleista
patikkapolkua ylös. Aikaa tuohon jyrkänteen työntämiseen meni 20
minuutia, tuon voisi taiteilla alaspäin pidempijoustoisella pyörällä
ja sellaiseen aikaan, ettei patikkaporukkaa ole tulossa vastaan.
Näyttäis muuten Sidit olevan siinä
kunnossa, että pitää tilata uudet pohjapalat.
Ajelin Guazan hienoja polkuja
rannanpuoleista reunaa seuraillen, tarkoituksena laskea tuonne
Palm-Marin jälkeen alkaville poluille. Ihmettelin kuitenkin taivaan
punertavan harmaata väriä, kun taivas taas Adejen suuntaan oli
hienon sininen. Nuo ei kyllä ole normipilviä, vaan sitä hiton
hiekkaa, joka tulee tuulen mukana Saharasta, täällä ne puhuu
Calimasta.
Tajusin vasta nyt, että tuossa näkyy
tuo hiekkapilvi, kuvan vasemmassa reunassa hyvää vauhtia tulossa.
Laskin kuitenkin tuonne alas, en
kuitenkaa mennyt poluille, vaan ajelin asfalttia takaisin kämpille
ihan varoiksi, meikäläisen kun on turha repiä tuolla keuhkojaan,
vaikkakin astma on nykyään pysynyt hyvässä tasapainossa.
Torstaipäivä menikin sitten
kauhiassa Calimassa, oltiin kylläkin koko päivä kävellen
liikkeellä ja tuli ne reissun pakolliset shoppailutkin tehtyä.
Illalla tekemään päivän jumpat
hotellin gym-osastolle, tempaistiin aluksi kasarityyliin hikinauhat
päässä pari erää squashia, olipa hauskaa pitkästä aikaa.
Sitten aivan hiestä märkänä
kuntosalille rimpuilemaan laitteiden kanssa, no mukavaa tuokin oli ja
tuota kyllä pitäisi tehdä enemmän, teinkö hiljaa sisälläni
uudenvuoden lupauksen?... se jää nähtäväksi.
Goodbye Calima, perjantain vastaisena
yönä oli tuulen suunta kääntynyt ja ilma oli raikas, joskin
tuulinen. Aamusella hotellin edessä vähän haistelin tuulen suuntaa
ja tähtäsin kohti Adejea, kun siellä ehkä tuulee vähemmän. Piti
muutenkin vetää rivakka 2,5 tunnin lenkki, kun aika
fysioterapeutille oli jo klo 11.30.
Lenkki eteni hienosti myötätuuleen
motarin yläpuoleisia kyliä kierrelen ja sieltä noille La Galletan
poluille, sitten rantaa varioiden takaisin Americasiin ja fillarilla
fyssarin ovesta sisään, kroppa lämpimänä suoraan hierojan
pöydälle.
Tekipä komiaa, sitten kämpille ja
suihkuun, Seikku oli tullut aamujoogasta ja jättänyt lapun
pöydälle, ”nähdään Sopassa, syödään siellä”...ok, ei
muuta kuin menoks, sano annielenox ja emäntää metsästämään,
sitten sopalle.
Tuo Sopa on uusi, aivan mahtava
kasvisravintola Los Cristianoksessa, lisäksi siellä on nopea WiFi,
ollaan muuten käyty siellä vissiin joka päivä.
Nyt nautitaan vielä auringosta ja
entistä suuremmalla syyllä, kun näyttää kotipuolessa olevan
tänään aikamoinen myrsky.
Lauantaiaamu oli taas tuulinen,
päätettiin suunnata jälleen tuonne Adejen suuntaan. Seikku oli
tietenkin mukana, olihan reissun viimeinen päivä ja kun tuota
kotomaan säätä tutkailtiin, niin nyt jos koska kannattaa lähteä
ajamaan, salille pääsee kotonakin.
Käytiin kiusaamassa itseämme taas
tuolla motarin yläpuolella olevilla kyläteillä, ylös ja alas
noita kapeita katuja. Adejessa tultiin moottoritien alapuolelle,
noille jo ennestään tutuille poluille. Itse painoin hyvää kyytiä,
olinhan juuri eilen ajanut samat pätkät, Seikkua venatessa oli
aikaa ottaa muutama foto hienoista maisemista ja meijän rouvan
ajelusta.
Tuolta sitten rykästiin muutaman
mutkan kautta kämpille, pastat kiehumaan, suihkut ja partsille
syömään. Aika simppeliä tuo meikäläisen eväs, pastaa,
soijarouhetomaattisoosi ja muita heppeitä tarpeen mukaan.
Illalla vielä Sopaan teelle ja
kakulle, siellä kun oli nopea WiFi. Phone Housen sim-kortista on jo
pari päivää sitten henki loppunut ja pitää Sopaan mennä
lataamaan blogin kuvat ja tämä teksti, jota partsilla kirjoittelen
valmiiksi.
Huomenna aamulla lento Turkuun ja normi
askareisiin, olishan täällä ollut vaikka toiset pari viikkoa,
mutta no hätä, pääseehän tänne uudelleen.
Teneriffa kiittää tällä erää,
kiitos kun olit mukana...
t: mainosmies!