sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Iso-Melkuttimen kierto maastopyörällä ja Poronpolku part two

Edellisviikkoisen Poronpolkuajelun innoittamana suunnattiin taas parin kaverin kanssa tuonne Lopen järvialueelle. Tarkoituksena tällä kertaa kiertää tuo Iso-Melkuttimen järvi ja jos uhkaava sade ei meitä kastele, ajetaan siihen päälle vielä Poronpolun reitti kaikkine lisälenkkeineen.

Matkaan lähdettiin Rautakoskentieltä Laakasalon risteyksestä, johon nyt jätettiin auto. Tämä paikka siksi, että on suurinpiirtein retken puolivälissä ja jos rankempi sade meidät yllättää tähän on suht' lyhyt matka jokapuolelta reittiä.



Alkumatka ajetiin pääasiassa tiellä ja suunnattiin suoraan tuonne Ali-Myllyn järven rantapolulle, takaisin tultiin tuo pätkä suurinpiirtein polkuja pitkin.

Reitti on tuolta Ali-Myllyltä alkaen hyvin merkattu, joten ei muuta kuin nauttimaan hienoista poluista ja maisemista.





Ali- ja Yli-Myllyn järvien rantamaisemia.



 Iso-Melkuttimen kirkkaita rantavesiä.



Iso-Melkutin on melko iso ja syvä järvi, joka on erityisesti sukeltajille kiinnostava paikka, juuri tuon syvyyden ja hiekkasärkkien vuoksi.





 Nappilahdennokan vauhdikkaita polkuja ja harjannemaisemia.



Tokholmannokan harju työntyy kapeana piikkinä pitkälle järvenselälle, selässään maailman hienoin polku, uskomaton paikka.





Maisemia harjupiikin kärjestä. Vesi on uskomattoman kirkasta ja taivaskin kirkastui, joten jatketaan täältä Poronpolulle.

Olin nyt matkassa Spessun Stumpjumper expert carbon evolla, joten nyt pääsi kyykyttämään noita juurakkopolkuja, jotka viimereissulla meinasivat ottaa yliotteen, kun olin liikkeellä 10 cm Epicillä.





Iso-Melkuttimen kierto ei paljon korkeuseroja tarjoa, mutta Poronpolulla joutui taas useasti tunkkaamaan, joskin tällä retkellä pääsi alamäistä nauttimaan koko rahan edestä, kun alla oli tuo Stumppi.



Tuossa ajettu reittiviiva, Rautakoskentieltä lähdettäessä matkaa Iso-Melkuttimen kierrosta tuli reilu 23 km.

Lisäksi ajettiin vielä Poronpolun reitti kaikkine lisälenkkeineen, matkaa kertyi yhteensä 54 km ja aikaa kului retkivauhdilla vartin vajaa 6 tuntia. Autolle kun päästiin muistui mieleen tuo paikallinen urheiluseura "Lopen uupuneet".

Aivan mahtava kesäpäivän ajelu uskomattomilla poluilla ja hienoissa maisemissa, suosittelen!

t: themainosmies!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Poronpolku maastopyörällä

Paljon olen kuullut ja lukenut noista Poronpolun hienoista reiteistä, joten nyt piti ottaa selvää pitääkö jutut paikkansa. Auto jätettiin Riihisalon parkkipaikalle Rautakoskentie 421, joka patikkatapahtumassa toimii tapahtumakeskuksena.


Täällä jossain se polun pää on, tuumasi kaverini Makke, joka kerran aiemmin on täällä käynyt. Hyvin opastettu reitti löytyi, ensin pätkä pusikon läpi pikitielle, tien yli ja tovi huonoja pitkoksia. Ehdin jo itsekseni manata, että tuskainen ajelu tulee jos kaikki näin huonossa kunnossa.



Polku muuttui koko ajan peremmaksi ja kun tultiin tolpalle, joka opastaa eripituisille reiteille, oli jo vakuuttunut polun kunnosta ja valittiin tuo 31 km lenkki.




Ajeltiin 4,5 km saavuttiin Pilkuttimen taukopaikalle, kartasta tarkennettiin järven nimeksi tuo Pilkutin. Tuota maisemaa kun katseltiin todetiin jo tässä vaiheessa matkaa, että kyllä kannatti tulla.




Järveltä suunnattiin hienoa singletrackia pitkin kohti Kalamajantietä, jonne matkaa n. 8,5 km. Tieltä lähtevä jyrkkä polku meni tunkkaukseksi, mutta sen jälkeen tuli sitä treiliä minkä takia tänne oltiin tultu, huh, huh mitä paanaa!






Seuraava isompi tauko risteävällä polulla jonne matkaa aika tarkkaan 11 km, valittiin tuosta reitti nimeltään Samo. Siitä sitten samoamaan edelleen hienona jatkuvaa polkua kohti Luutasuo -järveä.




Luutasuolle saavuttaessa ja sieltä jatkettaessa eteenpäin on tovin matkaa hyvin ajettavia pitkospuita alavammassa suomaisemassa.


Luutasuo oli meillä matkan päämäärä ja matkaa tuonne tuli Garminin mukaan vajaa 14 km, tuo maisema ja tunnelma tuolla järvellä oli käsittämättömän hieno, antaa kuvien puhua puolestaan.






Takaisin suunnattiin Lukkolammen kautta, tuo lampi on vähitellen kasvamassa umpeen. Mutta tuo vesi, kuinka se voikaan olla tällaisessa lammessa noin kirkasta, pohja näkyi vaikka kuinka kauas.






Komion vuoren kautta muutaman harhapolun kautta niemen nokkaan, josta patikkapäivinä kuljetus Marskin majan rantaan. Tyydyimme ihastelemaan maisemaa ja palattiin loppumatka samaa polkua takaisin, kuin mitä olimme alkumatkan tulleet.
 

Jätettiin Marskin majan tutustuminen seuraavaan kertaan, jolloin tarkoitus tehdä retki samasta lähtöpaikasta länsi-luoteeseen ja kiertää Iso-Melkuttimen järvet. 

Tuossa vielä nuo kartat joiden mukaan retkeä suunniteltiin, Garminiin olin ladannut myös reittiviivan, mutta eipä sitä siinä tohinassa tullut seurattua. Reitit merkattu niin hyvin, että kartaksi riittää tuo www.poronpolku.fi sivulta printattu kartta.

Kuva www.outdoors.fi -sivulta



Tuosta linkistä tulostettava PDF-tiedosto: 

Matkaa meille kertyi reilu 31 km, aikaa meni leppoisalla retkivauhdilla ja pitkillä tauoilla vajaa 4 tuntia. Olin matkassa Spessun Epicillä ja Makke Stumpilla, vastaan tuli kaveri fatbikellä, todettiinkin että täällä pärjää millä pyörällä tahansa.

Tuonne ilman muuta uudelleen t: themainosmies!