perjantai 30. tammikuuta 2015

Sekalaista polkua ja keliä

Hitto mitä keliä, käytännössä koko viikon on satanut reippaasti joko vettä tai räntää, muttä tänään iltapäivällä viimein nuo sateet taukosivat, joten oli syytä häipyä töistä ja painua lenkille.

Suuntasin taas "kiellettyyn metsään" kokemuksesta tiedän, että siellä polut on ajokunnossa. Starttasin metsään vasta kolmelta, siihen aikaan toivonmukaan, päiväpatikoijat ovat jo vetäytyneet kotiin ja saa rauhassa pistellä menemään.



Ihmeesti oli polut aukeilla paikoilla ihan kesäiset, kun taas syvemmällä metsässä saattaa olla 10 cm lunta, mielellään sitä ajelisi kuitenkin lumessa tai jäällä, kun on nuo nastat alla.


Ajoin "sisäänajoa" noilla uusilla nastarenkailla aluksi noin 80 km, sitten pari rakempaa rouhimislenkkiä, saldona nastatappiot, edestä 6 ja muutama takaa. Sain kuitenkin Raisposta lisänastoja ja liimasin paikalleen.
Tänään kaikki nastat pysyi mukana, vaikka kävin jäisellä kalliollakin varovasti ajamassa.


Välillä tuntui että pärjäisi ilman nastojakin, mutta taas paikoin ne oli ihan ehdottomat.


Huomiseksi on luvattu kunnon sadetta, toivon mukaan se on lunta ja tulis taas kunnon läskipyöräkelit.....

toivoo: mainosmies!

torstai 15. tammikuuta 2015

Nastaa ajoa, Schwalbe Ice Spiker Pro Evo!

Olipa taas vaikea Teneriffan jälkeen orjentoitua näihin keleihin täällä lounaisrannikolla.

Taivaalta on satanut kaikkea mahdollista, lämpötila sahaa -12 ja +4 välillä.
Alkuviikolla selasin jo epätoivoisena Tjäreborgin sivuja, mutta ei auta näillä mennään, pientä lohtua tuo kuitenkin sääennuste, joka lupailee ihan ok keliä, joskin hiton liukasta.


Nyt olis kyllä kiva ajaa läskillä, mutta siihen nastarenkaat maksaa aivan järjettömästi ja 29" pyöriin ei nastarenkaita ole, kun niitä ei parina viime talvena ole tarvittu. 26" pyöriin oli Nokian Extremeä monessa versiossa, mutta nuo pienipyöräiset on myyty reilu pari vuotta sitten.


Pienen nettitutkailun jälkeen hain Raisposta Schwalben Ice Spiker Pro Evo Lite Skinit, 2.25 leveänä, painoa 890 g per kummi. Kiersin renkaat Stumpin kehiin, kyllä nyt on rouhea peli!


Tänään olin sisäänajamassa nuo nastat, eli rauhallista ajoa reilu 20 km, huomenna vielä toinen lenkki ilman jarrutteluja ja liirailuja, niin nuo nastat asettuu renkaaseen, eikä lähde heti irti kun painaa jäisiä kivikkopolkuja. Hommasin Shwalbet myös siksi, kun niihin saa lisänastoja ja työkalun.


Uskomaton pito noissa renkaissa.
Alku oli vähän arkaa ajelua, mutta kun luottoa alkoi löytyä, meno noilla jäisillä paanoilla oli yhtä juhlaa ja hymyssäsuin sai pistellä menemään.

Hyvä hankinta, innolla odotan huomista lenkkiä ja ehkä viikonloppuna jo jotain vähän vauhdikkaampaa.

...nyt on taas äijällä puhti päällä, eikä muuten tartte siellä Tjäreborgin sivuillakaan vähään aikaan notkua.

t:mainosmies!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Voihan Calima, minkä teit!

Keskiviikko aamulla lähdin tunkkaamaan kokeeksi tuota Montana Guazan Los Cristianoksen puoleista patikkapolkua ylös. Aikaa tuohon jyrkänteen työntämiseen meni 20 minuutia, tuon voisi taiteilla alaspäin pidempijoustoisella pyörällä ja sellaiseen aikaan, ettei patikkaporukkaa ole tulossa vastaan.


Näyttäis muuten Sidit olevan siinä kunnossa, että pitää tilata uudet pohjapalat.


Ajelin Guazan hienoja polkuja rannanpuoleista reunaa seuraillen, tarkoituksena laskea tuonne Palm-Marin jälkeen alkaville poluille. Ihmettelin kuitenkin taivaan punertavan harmaata väriä, kun taivas taas Adejen suuntaan oli hienon sininen. Nuo ei kyllä ole normipilviä, vaan sitä hiton hiekkaa, joka tulee tuulen mukana Saharasta, täällä ne puhuu Calimasta.



Tajusin vasta nyt, että tuossa näkyy tuo hiekkapilvi, kuvan vasemmassa reunassa hyvää vauhtia tulossa.

Laskin kuitenkin tuonne alas, en kuitenkaa mennyt poluille, vaan ajelin asfalttia takaisin kämpille ihan varoiksi, meikäläisen kun on turha repiä tuolla keuhkojaan, vaikkakin astma on nykyään pysynyt hyvässä tasapainossa.

Torstaipäivä menikin sitten kauhiassa Calimassa, oltiin kylläkin koko päivä kävellen liikkeellä ja tuli ne reissun pakolliset shoppailutkin tehtyä.
Illalla tekemään päivän jumpat hotellin gym-osastolle, tempaistiin aluksi kasarityyliin hikinauhat päässä pari erää squashia, olipa hauskaa pitkästä aikaa.
Sitten aivan hiestä märkänä kuntosalille rimpuilemaan laitteiden kanssa, no mukavaa tuokin oli ja tuota kyllä pitäisi tehdä enemmän, teinkö hiljaa sisälläni uudenvuoden lupauksen?... se jää nähtäväksi.

Goodbye Calima, perjantain vastaisena yönä oli tuulen suunta kääntynyt ja ilma oli raikas, joskin tuulinen. Aamusella hotellin edessä vähän haistelin tuulen suuntaa ja tähtäsin kohti Adejea, kun siellä ehkä tuulee vähemmän. Piti muutenkin vetää rivakka 2,5 tunnin lenkki, kun aika fysioterapeutille oli jo klo 11.30. 




Lenkki eteni hienosti myötätuuleen motarin yläpuoleisia kyliä kierrelen ja sieltä noille La Galletan poluille, sitten rantaa varioiden takaisin Americasiin ja fillarilla fyssarin ovesta sisään, kroppa lämpimänä suoraan hierojan pöydälle.

Tekipä komiaa, sitten kämpille ja suihkuun, Seikku oli tullut aamujoogasta ja jättänyt lapun pöydälle, ”nähdään Sopassa, syödään siellä”...ok, ei muuta kuin menoks, sano annielenox ja emäntää metsästämään, sitten sopalle.



Tuo Sopa on uusi, aivan mahtava kasvisravintola Los Cristianoksessa, lisäksi siellä on nopea WiFi, ollaan muuten käyty siellä vissiin joka päivä.



Nyt nautitaan vielä auringosta ja entistä suuremmalla syyllä, kun näyttää kotipuolessa olevan tänään aikamoinen myrsky.
 
Lauantaiaamu oli taas tuulinen, päätettiin suunnata jälleen tuonne Adejen suuntaan. Seikku oli tietenkin mukana, olihan reissun viimeinen päivä ja kun tuota kotomaan säätä tutkailtiin, niin nyt jos koska kannattaa lähteä ajamaan, salille pääsee kotonakin.


Käytiin kiusaamassa itseämme taas tuolla motarin yläpuolella olevilla kyläteillä, ylös ja alas noita kapeita katuja. Adejessa tultiin moottoritien alapuolelle, noille jo ennestään tutuille poluille. Itse painoin hyvää kyytiä, olinhan juuri eilen ajanut samat pätkät, Seikkua venatessa oli aikaa ottaa muutama foto hienoista maisemista ja meijän rouvan ajelusta.


Tuolta sitten rykästiin muutaman mutkan kautta kämpille, pastat kiehumaan, suihkut ja partsille syömään. Aika simppeliä tuo meikäläisen eväs, pastaa, soijarouhetomaattisoosi ja muita heppeitä tarpeen mukaan.


Illalla vielä Sopaan teelle ja kakulle, siellä kun oli nopea WiFi. Phone Housen sim-kortista on jo pari päivää sitten henki loppunut ja pitää Sopaan mennä lataamaan blogin kuvat ja tämä teksti, jota partsilla kirjoittelen valmiiksi.

Huomenna aamulla lento Turkuun ja normi askareisiin, olishan täällä ollut vaikka toiset pari viikkoa, mutta no hätä, pääseehän tänne uudelleen.

Teneriffa kiittää tällä erää, kiitos kun olit mukana...

t: mainosmies!