Tenerife XC trails

Polkua, trailia, single trackia, makiaa paanaa ja mitä nimiä tässä yhteydessä voisi käyttääkään noista ihmisten aikojen kuluessa tallaamista kävelyreiteistä. Nyt ne ovat jalostuneet nykyturismin muokkaamana aivan mahtaviksi maastopyöräilyreiteiksi.

Osa tälläkin reissulla ajamistani poluista kulkee "Paraje Natural" alueella. Mutta kun ottaa mallia paikallisen pyöräilyseuran kimppa-ajoista alueilla, joissa nimenomaan on kulkeminen kielletty, voi poluilla huoletta ajella.

Se on vähän kuin koirin kanssa täällä, puistoissa on pissattaminen kielletty ja yleisesti koirien vapaana pitäminen kielletty. Noista säännöista ei kukaan välitä, eikä niihin virkavaltakaan millään lailla puutu. 

Tällaisia kylttejä on tuolla kartan nimeämällä "Paraje Natural" alueella useampia, ehkä niissä on joskus jotain kehoituksia ollut pyöräilyn suuntaan, koska varsinkin viikonloppuisin kuskeja on melkein ruuhkaksi asti.

Kuvia Palm-Marin ja Las Galletaksen väliseltä alueelta.

Pääasiassa olen ajellut yksin, kerran olin Lavatraxin alamäkienska reissulla ja muutamaan otteeseen osuin paikallisten XC-kuskien peesiin, mutta hitonmoinen pöly peräpäässä sai kuitenkin nopeasti kurvaamaan omille reiteille.

Kilometrejä neljän viikon aikana kertyi reilu 600 km, vain yksi rengasrikko, jarrupaloja kului kahdet ja tappioksi luettakoon vääntyneet satukan kiskot ja muutaman kerran laastarointia tarvinneet sääret.

Homma alkaa olemaan niin sanotusti paketissa, tarkastaja toteaa pyörän olevan asianmukaisesti pakattu, joten ei muuta kuin luukku kiinni ja huomenna menoksi.

Ajot jatkuu seuraavaksi ilmeisesti vähän toisenlaisissa keleissä, taitaa mennä läskipyörähommiksi?

Meillä oli mukana myös vajaan vuoden ikäinen Bolognese pentu, kaveri nautti ilmiselvästi olostaan täällä.
Ajoreissulta palattuani Bobby oli erityisesti mieltenyt ajohanskoihini, mutta kelpasi santerille hikinen huivikin.

Lisää Bobbyn matkasta blogissa http://www.doggybobby.blogspot.fi/

Tällainen Teneriffan reissu tällä kertaa....

t: themainosmies!

Voihan Calima, minkä teit!

Keskiviikko aamulla lähdin tunkkaamaan kokeeksi tuota Montana Guazan Los Cristianoksen puoleista patikkapolkua ylös. Aikaa tuohon jyrkänteen työntämiseen meni 20 minuutia, tuon voisi taiteilla alaspäin pidempijoustoisella pyörällä ja sellaiseen aikaan, ettei patikkaporukkaa ole tulossa vastaan.

Näyttäis muuten Sidit olevan siinä kunnossa, että pitää tilata uudet pohjapalat.

 

Ajelin Guazan hienoja polkuja rannanpuoleista reunaa seuraillen, tarkoituksena laskea tuonne Palm-Marin jälkeen alkaville poluille. Ihmettelin kuitenkin taivaan punertavan harmaata väriä, kun taivas taas Adejen suuntaan oli hienon sininen. Nuo ei kyllä ole normipilviä, vaan sitä hiton hiekkaa, joka tulee tuulen mukana Saharasta, täällä ne puhuu Calimasta.

Tajusin vasta nyt, että tuossa näkyy tuo hiekkapilvi, kuvan vasemmassa reunassa hyvää vauhtia tulossa.

Laskin kuitenkin tuonne alas, en kuitenkaa mennyt poluille, vaan ajelin asfalttia takaisin kämpille ihan varoiksi, meikäläisen kun on turha repiä tuolla keuhkojaan, vaikkakin astma on nykyään pysynyt hyvässä tasapainossa.

Torstaipäivä menikin sitten kauhiassa Calimassa, oltiin kylläkin koko päivä kävellen liikkeellä ja tuli ne reissun pakolliset shoppailutkin tehtyä.

Illalla tekemään päivän jumpat hotellin gym-osastolle, tempaistiin aluksi kasarityyliin hikinauhat päässä pari erää squashia, olipa hauskaa pitkästä aikaa.

Sitten aivan hiestä märkänä kuntosalille rimpuilemaan laitteiden kanssa, no mukavaa tuokin oli ja tuota kyllä pitäisi tehdä enemmän, teinkö hiljaa sisälläni uudenvuoden lupauksen?... se jää nähtäväksi.

Goodbye Calima, perjantain vastaisena yönä oli tuulen suunta kääntynyt ja ilma oli raikas, joskin tuulinen. Aamusella hotellin edessä vähän haistelin tuulen suuntaa ja tähtäsin kohti Adejea, kun siellä ehkä tuulee vähemmän. Piti muutenkin vetää rivakka 2,5 tunnin lenkki, kun aika fysioterapeutille oli jo klo 11.30. 

Lenkki eteni hienosti myötätuuleen motarin yläpuoleisia kyliä kierrelen ja sieltä noille La Galletan poluille, sitten rantaa varioiden takaisin Americasiin ja fillarilla fyssarin ovesta sisään, kroppa lämpimänä suoraan hierojan pöydälle.

Tekipä komiaa, sitten kämpille ja suihkuun, Seikku oli tullut aamujoogasta ja jättänyt lapun pöydälle, ”nähdään Sopassa, syödään siellä”...ok, ei muuta kuin menoks, sano annielenox ja emäntää metsästämään, sitten sopalle.

Tuo Sopa on uusi, aivan mahtava kasvisravintola Los Cristianoksessa, lisäksi siellä on nopea WiFi, ollaan muuten käyty siellä vissiin joka päivä.

Nyt nautitaan vielä auringosta ja entistä suuremmalla syyllä, kun näyttää kotipuolessa olevan tänään aikamoinen myrsky.

 

Lauantaiaamu oli taas tuulinen, päätettiin suunnata jälleen tuonne Adejen suuntaan. Seikku oli tietenkin mukana, olihan reissun viimeinen päivä ja kun tuota kotomaan säätä tutkailtiin, niin nyt jos koska kannattaa lähteä ajamaan, salille pääsee kotonakin.

Käytiin kiusaamassa itseämme taas tuolla motarin yläpuolella olevilla kyläteillä, ylös ja alas noita kapeita katuja. Adejessa tultiin moottoritien alapuolelle, noille jo ennestään tutuille poluille. Itse painoin hyvää kyytiä, olinhan juuri eilen ajanut samat pätkät, Seikkua venatessa oli aikaa ottaa muutama foto hienoista maisemista ja meijän rouvan ajelusta.

Tuolta sitten rykästiin muutaman mutkan kautta kämpille, pastat kiehumaan, suihkut ja partsille syömään. Aika simppeliä tuo meikäläisen eväs, pastaa, soijarouhetomaattisoosi ja muita heppeitä tarpeen mukaan.

Illalla vielä Sopaan teelle ja kakulle, siellä kun oli nopea WiFi. Phone Housen sim-kortista on jo pari päivää sitten henki loppunut ja pitää Sopaan mennä lataamaan blogin kuvat ja tämä teksti, jota partsilla kirjoittelen valmiiksi.

Huomenna aamulla lento Turkuun ja normi askareisiin, olishan täällä ollut vaikka toiset pari viikkoa, mutta no hätä, pääseehän tänne uudelleen.

Teneriffa kiittää tällä erää, kiitos kun olit mukana...

t: mainosmies!

Tapaninpäiväajelu Montana de Guazalle

Otettiin tänään leppoisa ajelu tuolle lähikukkullalle, joka nousee ihan hotellimme takaa. Emme kuitenkaan lähteneet tunkkaamaan tuota jyrkännettä ylös, aamupuuhastelut olivat vieneet niin paljon aikaa, että aurinko porotti jo tuohon rinteeseen täydeltä terältä. Työnnettävää on sen verran, ettei kivikkopolulle viitsi mennä nääntymään.

Ajelimme asfalttia tuonne toiselle puolelle, mistä lähtee ajettava soratie ylös, tie lähtee banaaniviljelmien välistä Guazan kylältä vähän rantaan päin, nousu muuttuu nopeasti kapeaksi soraränniksi, mutta on kuitenkin hyvin ajettava.

Nousimme tuohon Guazan ensitasanteelle asti, joka on suuri laakeampi alue laajoine

polkuverkostoineen, osa hyvin ajettavaa, osa ei. Tuonne Guazan huipulle nouseminen vaatii aikaa ja kunnon eväät ja meillä vain juomapullot tänään mukana.

Aika karua tuo maasto, hiton kivistä ja haastavaa. Ajoa pitää koittaaa rytmittää alla pyörivien kivenmurikoiden ehdoilla, välillä varoen vaanivia kaktuksenpiikejä ja ohrakkeita.

Vesivarannot melkein loppu ja oli aika loirottaa tuo nousemamme soraränni alaspäin, hauskaa oli, välillä kuikuilin taaksepäin miten Seikku tulee, alas päästiin ja lahimmälle kaupalle juomaa tankkaamaan.

Nyt piti muutenkin rientää, koska mulla oli hieroja varattu, koukkasimme loppumatkasta vielä Montana Chayofitan rinteen kautta tähyämään suorinta reittiä Hotelli Oro Blancolle, jossa fysioterapeutti ottaa vastaan. Täällä on homma muuten senverran asiakaslähtöistä, että töitä tehdään myös tänään.

Tuossa vielä tuo tien alku Guazalle ja Fysioterapeutti Hannu Parkkisen vastaanotto, hänen luonaan kävin myös viime reissulla.

t: mainosmies!