Kotikyläkin saa aamun ensimmäiset auringonsäteet ja minä jatkan kylän ohi menevää tietä ylös rinteeseen. Siinä kihnuttaessani mäkeä ylös, kuulen vasemman olkapääni yli selvästi maastorenkaan rouhean äänen, samassa kaveri saapu rinnalle ja tervehtii iloisesti...hola, minä siihen..hola, hola!
Jatketaan ajoa rinnakkain ja yritetään siinnä molemmat arvailla millähän kielellä saadaan kommunikointi hoidettua. Heppu puhuu vain espanjaa ja minulle tulee mieleen vain "poco loco", enkä sitä nyt ainakaan viitsi tähän kohtaan tokaista.
Aikamme käsimerkeillä huidottuamme selviää, että paikallinen kollega on menossa sille reitille jota olen hakemassa, joten hyppään peesiin. Ensimmäinen puolituntia vedetään rinteeseen, minä koitan pysyä perässä ja ylös tasaiselle päästyämme huikkaan kaverille "agua..agua"! tauon merkiksi.
Paiskaamme siinä myös kättä ja oppaani esittelee itsensä José Manueliksi, näin tuttujen kesken pelkkä "Hose" riittää. José kysyy ikääni, epäröiden varmaan, että pärjääkö tämännäköinen kaveri pitkässäjuoksussa mukana. Piirrän kämmenelle 59 ja tämä toinen ikämies raapustaa soraan 52, eli kutakuinkin samassa sarjassa mennään.
Peräkanaa lähdetään rinnettä alaspäin kärrypolkua, joka on vaivoin maasturilla ajettavaa, mutta tähän hommaan erityisen sopivaa. Matka jatkuu ja minä olen jo aikapäiviä pudonnut kartalta, seuraan vaan tuota Cube carbonilla ajavaa taituria.
Saavutaan kosken rantaan ja José hokee "eléctrica...eléctrica ja haluaa välttämättä näyttä minulle tämän vanhan vesivoimalan, ja minä olen tietenkin erityisen kiinnostunut kohteesta. Täytämme pullot vapaana virtaavasta koskesta ja jatkamme taas ylämäkeen, José kysyy "ok?" ja minä vastaan "bueno...bueno". Vuorien takaa nouseva aurinkokin on saanut meidät kiinni ja hiestä märkänä runttaan ylös rinnettä ja ihmettelen kuinkahan pitkä lenkki vedetään.
Viimein huokaisen helpotuksesta kun saavumme asfattitielle, mutta edelleen ylämäki jatkuu ja jatkuu, kunnes näemme Josén kaverit fillareineen puiden varjossa. Nyt alkaa homma valjeta meikäläiselle, tämä on jokasunnuntainen fillaristien kokoontuminen Cómpetan näköalapaikalla.
Kaikki muut ovat maantiepyörillä liikkeelä, mutta osaavat arvostaa myös maastokuskia, varsinkin kun Jose kertoo Finlandesen olevan liki 60 heppu. Tovi tuolla puiden varjossa istahdetaan, Josélla on energiapatukka mukana ja harmikseni minulla on vain yksi geeli, mutta koitetaan pärjätä.
Ennen lähtöa kastellaan vielä päämme kaivolla, lämpöä on jo melkein 30 astetta. Josén kanssa "juteltuamme" tulen ymmärtäneeksi, että kun on niin kuuma palaamme samaa reittiä takaisin...onneksi!
Paluureitti on onneksi laskuvoittoista ja kun vähän tietää mitä on tulossa vedetään alamäissä aika haipakkaa ja meikä pääsee välillä vetomieheksi. Pullojen tankkaus taas tuolla koskella ja vaihteeksi rankka nousu tiedossa, edetään ylämäkeen tasatahtia ja nyt alkaa energiat minulta loppumaan.
Oppaani huomaa tuon ja kysyy taas "ok?", johon muotoilen "energias finales", tuohon José huitoo käsimerkkiä, hokien "cafe, cafe", eli kumma kyllä täällä on joku kuppila.
No tässä "caféssa" ei ole muuta syötävää kuin yksi kermakakku ja kipollinen suolakeksejä, vedetään keksit huiviin ja kyytipojaksi saadaan cocista, kunnon cocisröyhtäysten saattelemana suunnataan ylämäkeen, joka kuitenkin vie meidät paremmalle tielle ja sitäkautta joutuisasti kotiinpäin.
Nappaan matkalla vielä pari kuvaa maisemasta, jonne tänään vuodatettiin yksi jos toinenkin hikipisara.
Topataan vielä kylän reunalle ja siihen kaverillinen kädenpuritus ja molemmilta "Muchas gracias"..."Muchas gracias" kiitokset päivän reissusta, suuntaan siitä kämpille ja José jatkaa eteenpäin.
Suihkussa päivän pölyjä huuhtoessani ajatus kertaa päivän reissua, jonka taidan muistaa lopunikääni!
t: themainosmies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.